Jyväskylän näyttelykehän reunalta
  

23.11.2008

Suomen toiseksi suurimmaksi näyttelyksi kohonnut Jyväskylän marraskuinen kansainvälinen tilaisuus toi mukanaan muutakin kuin upeita tuloksia. Aamusta asti puhaltanut tuuli ja päivällä lumimyräkäksi muuttunut sää koetteli näyttelyyn lähteneiden huumoria. Kunniaksemme on kuitenkin todettava hulluutemme olevan sen verran vakavaa laatua, että moinen pieni haittatekijä ei paljoa vaa'assa painanut. Seitsemän urheaa stabyhounia kannattajajoukkoineen selvitti tiensä paikallisen Paviljonkiin ja kehän laidalle.

Tuomarinvirkaa toimitti romanialainen Zsolt Lokodi, varsin hiljainen mies. Stabyjen urakan aloitti junioriluokan urokset Tico ja Emil. Pojat saivat molemmat ERIt ja näiden kahden nuoren herran kilpailu jatkui varsin tiukkana. Lokodin tarkkaavaisten silmien alla hadlerit esittivät koiriensa parasta osaamista. Voittajaksi tästä kamppailusta selvisi Emil. Seuraavaksi kehän valtasi ainoa avoimen luokan uros Kawa. Tämä stabyhounurosten maskuliinisuuden huipentuma valloitti tuomarin mahtavuudellaan ja sai myöskin ERIn ja voitti luonnollisesti luokkansa. Poikien kilpailu tiivistyikin näin kolmen uroksen taisteluksi. Junnupoikien kovasta vastaanharomisesta huolimatta oli kuitenkin päivän selvää, että "luottohandleri" Jennin suitsuttama aikuisten mitoissa oleva Kawa rynni pienet pojat tieltään ja voitti parhaan uroksen sijan ylivoimaisesti. Kesken kehityksen olevat junnu-urokset saivatkin siis tyytyä jakamaan alemmat sijat luokkajärjestyksensä mukaisesti. Huomioitavaa on toki Emilin SERTin ja Ticon Vara-SERTin saanti, kun Kawa on jo tarvittavat moiset saalistanut. Kawa sen sijaan sai CACIBin.

Narttujen vuoron koitettua ensimmäisenä matkaan lähti Siru. Tämä junnuluokan kaunotar pienestä jännityksestään huolimatta sai myöskin hienosti ERIn ja luokkavoiton. Nuortenluokan Neela seurasi Sirun jalanjäljissä tienaten tililleen myöskin ERIn sekä luokan ykköstilan. Sitten olikin avoimen luokan narttujen vuoro, jossa kilpailivat Mella ja Saya. Molempien saatua ERIt oli luokkakilpailun vuoro, jossa Mella veti odotetusti pisimmän tikun. Narttujen kilpailu jatkui näin neljän koiran voimin. Neidit laitettiin ensin luokkajärjestykseen. Tuomarin juoksutettua muutaman kierroksen, joutui Siru siirtymään hännille. Seuraavien juoksupyrähdysten jäljeen Neela antoi periksi pitkällä askeleella liitäneelle Mellalle. Näin sijat olivat jaettu: Mella, Neela, Saya ja Siru. Neela sai ansaitsemansa SERTin, kun Mella ei sitä enää kaivannut, sekä VAra-CACIBin. Mella sai CACIBin ja Saya VAra-SERTin.

Rotunsa kauneimman valinta käytiin siis kahden näyttelykonkarin kesken. Uljas Kawa juoksi edeltä ja Lady Mella perässä. Jännitystä oli ilmassa kun nämä koirat kilpailivat jälleen kerran paremmuudestaan. Verisen kilpailun voitti Kawa ja Mellan oli tyytyminen VSP-sijoitukseen. Jyväskylässä oli myöskin Royal Caninin (valitettavaa mainostamista) erikoiskilpailu, joka edellytti rotunsa parhaan juniorin valintaa. Kilpailemaan lähtivätkin sitten Emil ja Siru. Tuomari mietti pitkään, mutta jälleen oli nartun tyytyminen häviöön, kun Emil pokasi ROP-JUN tuloksen itselleen ja jatkopaikan isoon kehään.

Isossa kehässä oli ensin Emilin vuoro. Taistelu oli kovaa, lähes jokaisesta rodusta oli tullut juniori kilpailemaan voitosta. Emilin hienosta esityksestä huolimatta jatkoa ei seurannut, kun tuomari ilmeisesti tyhmyyttään ei moista upeaa ilmestystä osannut arvostaa. Ryhmän 7 kilpailu oli tasoltaan tavallistakin kovempi. Kawan majesteettinen esiintyminen kohahdutti kuitenkin stabyväen sydämiä poikien jatkoon pääsyn. Valitettavasti sijoitusta ei tullut vaikka niin lähellä oli. Tällä kertaa englanninsetteri vei voiton vanavedessään saksanseisoja ja muita rotuja.

Viimeksi päivitetty ( 30.11.2008, 21:20 )